maanantai 5. tammikuuta 2015

January-June

Tammikuussa vietettiin viimeiset viikon meidän aussivaihtarin kans, pidettiin läksiäiset ja käytiin tanssimassa, testattiin tyttöjen kans Oulaisten kiinalainen, vahdittiin viikonlopun verran koiria ja itkettiin heippoja sanoessa, pelailtiin lautapelejä, juhlittiin serkun täysi-ikäistymistä, viihdyttiin lukiolla aamusta iltaan abijuttujen takia, ihailtiin kylmiä, mutta niin kauniita pakkasaamuja, skumppailtiin ihan vaan huvin vuoksi

Helmikuussa suoriuduttiin viimeisestä koeviikosta kunnialla läpi, aloitettiin ylppäriurakka ja stressattiin, leikkasin otsiksen, tultiin nolatuksi nörttiteeman potkijaisissa, vietettiin ihan superhauska penkkaripäivä, sain Sofien Tanskasta viikonlopuksi kyläileen ja testailtiin kaikkea suomalaista avantouinnista potkukelkkailuun, aloitettiin lukuloma ja eristäydyttiin

Maaliskuussa vietettiin paljon aikaa neljän seinän sisällä ja pysyttiin lukusuunnitelmassa, rakastutuuiin granaattiomenoihin, vietettiin Annin kans treffi-iltaa, haettiin vihdoin ja viimein kesätöitä, saunottiin porukalla, käytiin istumassa kirjoitussalissa monenmonta tuntia, nollattiin, käytiin pelaamassa vuorokauden verran lentopalloa ja innostuttiin taas urheilusta

Huhtikuussa tehtiin reilu parin viikon ajan sekä opettajan että avustajan sijaisuuksia, mentiin extemporeena torstaina juhlimaan, käytiin työhaastatteluissa, täytin 19vuotta jonka kunniaksi käytiin keilailemassa ja herkuteltiin suklaafonduella, tilailtiin yo-mekkoja, viiniteltiin, kärsittiin angiinasta ja syötiin luvattoman paljon mehujäätä, sanottiin pupulle heipat

Toukokuussa juhlittiin vappua ihanien kanssa, valmisteltiin ylppäreitä ja leivottiin, mentiin Vellun kans viikoksi Kanarialle nauttimaan lämmöstä, vietettiin date night ja syötiin hyvin, aloitettiin pääsykoerumba ja kierreltiin Etelä-Suomessa, käytiin tyttöjen kans vakkarimökkireissulla, naurettiin Ellan ja Aleksin tahdissa, grillailtiin porukalla ja pippaloitiin, saatiin valkolakit päähän ja pippaloitiin vähän lisää

Kesäkuussa aloitin työt supermarketin kassalla ja tykkäsin siitä ihan sikana, innostuttiin taas frisbeegolffailusta, käytiin makoilemassa Kalajoen rannoilla, pidettiin serkkupäivä picnicin ja leffailun merkeissä, jäädyttiin juhannuksena ja nukuttiin pakussa, aloitettiin kolmiviikkoinen koiravahdin ura ja käytiin terassilla istuskelemassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti