Positiivisuus koetuksella

Kaikki kuvat täältä (click)

Home sweet home, ei tässä oikeen muuta voi sanoa. Keskiviikkona pakkailin, söin tortilloja Rillan ja Pilvin kans, vammailin, panikoin ja lähin aamuyöllä lenttisporukan kans bussilla Turkuun. Torstaina pelattiin, hävittiin, oltiin kuoleman väsyneitä, moikkailtiin serkun perhettä, harjoiteltiin menemään rullakengillä ja valitettiin iltapalasta. Perjantaina pelattiin, hävittiin, poltettiin naamaa, huudettiin jäätävä määrä positiivisia ohjeita ja kommentteja, käytiin katsomassa naisten peliä HK areenalla ja oltiin täydellisen valmiita lähtemään kotiin. Lauantaina valitettiin sateesta, hävittiin pelejä, huudettiin, riideltiin, itkettiin, kokeiltiin auktoriteettiä, jonotettiin yli tunti ruokaa, masennuttiin, oltiin valmiita luovuttamaan, käytiin power discossa ja oltiin iloisia että on viimeinen ilta. Sunnuntaina löydettiin asenne tosin ehkä väärillä perusteilla, voitettiin enismmäinen peli, huudettiin ääni kirjaimellisesti käheäksi, kannustettiin pikkupoikia, bussissa itkettiin, rakastuttiin pikkupoikiin entistä enemmän, ajettiin kolme kunniakierrosta liikenneympyrässä ja oltiin vihdoin kotona.

Lyhyt kertaus powerin tapahtumista, mun pikkutytöt oli oikeesti tosi ihania ja herttasia mutta silti en ois vaan jaksanu enää yhtäkään peliä tai päivää kauempaa. Oon huutanu viime päivien aikana positiivisia, kannustavia, ohjaavia ja tsemppaavia kommentteja enemmän varmaan ku koko elämässäni. Varmistuin siitä, ettei musta ikinä tulis valmentajaa, en oo ikinä arvostanu meijän entistä lenttisvalmentajaa näin paljoa. Tuskaa, hikeä ja kyyneleitä mutta nyt on tuostaki reissusta selvitty. Kaikesta huolimatta aivan mahtava kokemus ihanien ihmisten kanssa, anni kuittaa.